helmikuu 2018
M T K T P L S
29 30 31 1 2 3 4
5 6 7 8 9 10 11
12 13 14 15 16 17 18
19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 1 2 3 4

Login Form

Kulo

Kulo ry on valtakunnallinen kulttuurintutkimuksen opiskelijoiden ja muiden alasta kiinnostuneiden järjestö. Yhdistyksen perustivat 2010 joensuulaiset, jyväskyläläiset ja turkulaiset yliopisto-opiskelijat lähentämään Suomen laajaa kulttuurialan ainejärjestöjen kenttää sekä luomaan niiden välille yhteistyötä ja poikkitieteellistä keskustelua.

Yhdistyksen tarkoituksena on myös parantaa kulttuurintutkimuksen koulutuksen asemaa ja lisätä sen tunnettuutta sekä edistää kulttuurintutkimuksen vaikuttavuutta koulutuspoliittisessa päätöksenteossa sekä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tällä hetkellä Kuloon kuuluvat Nefa-Joensuu, Nefa-Helsinki, Seita, Nefa-Jyväskylä, Nirvana ry sekä Kultu ry. Kulo on tehnyt kansainvälistä yhteistyötä esimerkiksi seminaarien muodossa virolaisen Nefa-Tartun kanssa.

Kulo ry:n seitsemäs vuotuinen seminaari järjestetään Turun yliopistolla Historian ja etnologian laitoksella perjantaina 27.10.2017. Sen aiheena toimii huumori ja sen monet ulottuvuudet. Seminaari koostuu kutsutuista pääesitelmistä, esitelmäpuheenvuoroista ja paneelikeskustelusta. Vuoden 2017 seminaari järjestetään yhteistyössä Turun yliopiston folkloristiikan, kansatieteen ja uskontotieteen ainejärjestön Seita ry:n kanssa.

 

Lähteet ja lisätietoa

Kulon internetsivut

Kulon facebook-ryhmä