Tervehdys nefalaiset ja kaikki muut kulttuuri-intoilijat! Tiesittekö, että Joensuussa opiskeleva kulttuurintutkija voi sisältää opintoihinsa kursseja muista yliopistoista tai valtakunnallisista verkostoista? Hilma-verkosto on sukupuolentutkimuksen valtakunnallinen verkosto, jonka ideana on edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta opetuksessa. Minä, eli Julli, liittouduin eräällä tällaisella Hilma-kurssilla helsinkiläisen elokuva- ja televisiotutkimuksen opiskelijan Alisan kanssa pohtimaan kysymyksiä muun muassa hierarkioista, kolonialismista ja Euroopassa tapahtuneista noitavainoista, sekä niiden yhteydestä kapitalismiin ja ihmisyhteisöihin. Meillä oli mahdollisuus kirjoittaa kyseisen kurssin lopputyö julkaistavaksi nettiin, ja niin tämä blogipostaus löysi tiensä Joensuun Nefan ikiomaan verkkoblogiin.
Käymämme kurssin nimi on Crazy Witches – Nature, Animals and the Creation of Hierarchies between Humans. Tässä tekstissä käsittelemme erilaisten valtarakenteiden ja hierarkioiden, kuten sukupuoleen tai lajiin perustuvan alistamisen, kietoutumista toisiinsa. Tarkastelemme maskuliinisuuden yhteyttä valtaan, hallintaan ja kuluttamiseen ja sitä, miten kulttuurisen merkityksen ja normit vahvistavat sekä sukupuolten välisiä että ihmisen ja muiden eläinten välisiä valtasuhteita. Kulttuuristen ja yhteiskunnallisten rakenteiden kautta pohdimme ekofeministisestä näkökulmasta vegaaniutta vastarinnan muotona, joka haastaa normatiivisia hierarkioita sekä maskuliinisuuteen ja lihansyöntiin liitettyjä merkityksiä.
Hierarkiat ovat rakentuneet keskeiseksi osaksi ihmisyhteisöjen muodostumista ja toteutumista, ja ne ilmenevät jokapäiväisessä elämässämme osana monirakenteista- ja kulttuurista yhteiskuntaa. Kirjassa The Ecology of Freedom: The Emergence and Dissolution of Hierarchy (Murray Bookchin, 1982): kirjailija Murray Bookchin tutkailee hierarkioiden rakentumista, historiaa sekä niiden hierarkisia että sovinistisia piirteitä ja yhteyksiä ihmiselämän kaikkiin osa-alueisiin. Bookchinin mukaan hierarkiat rakentuivat aikakausien edetessä sitä mukaa, kun alkukantaiset yhteisöt siirtyivät tarpeen ja selviytymisen elämismuodoista ylimääräisen omaisuuden ja sen myötä tapahtuvan vaurauden kerryttämisen sivistyneisiin yhteiskuntiin, kaupunkeihin ja valtioihin. Keskeistä hierarkioiden muodostumisessa ja mahdollistumisessa olikin yli oman tarpeen omistaminen, sillä omistamalla esimerkiksi ylimääräistä ruokaa, pystyi ruokaa tarvitseviin ihmisiin vaikuttamaan ja käyttämään heidän ylitseen valtaa.
Kyseinen muutos mahdollisti luokkaerojen syntymisen, jossa elitistiluokka hallitsi tuotantoa, ihmisten asenteita, kuten moraaleja, uskontoa ja filosofiaa, yhteiskunnan egalitaarisia piirteitä ja jopa ihmisten lisääntymistä instituutioiden perustamisen sekä normien asettamisen kautta. Bookchin kertoo myös, kuinka kapitalismi loi ihmisistä tuotannon rattaita. Työ jakautui sukupuolen perusteella sosiaalisesti kahtia ja saavutti kiihtyvässä muodossa vahvan hierarkisen luonteen. Miesten ammattitaidosta tuli arvostettua ja olennaista sivistyksen tiellä, kun naisen rooli ruoanlaittajana sekä kodin että lasten huoltajana ei omannut osakseen lainkaan ihailua tai suurempaa ihmetystä. Hierarkiat eivät rajoitu vain fyysiseen ja materialistiseen maailmaan, vaan Bookchin kertoo niiden juurtavan itsensä syvälle ihmisen alitajuntaan, jolloin ne tulevat luonnolliseksi osaksi yksilön vankkumatonta maailmankuvaa.
Entä ennen hierarkioiden vakiintumista osaksi yhteisöjen ja ihmisten välisiä suhteita? On ainakin helppo kuvitella ihmisten välisten suhteiden olleen hierarkkisesti jännitteisiä ihmishistorian alkukantaisista kyläyhteisöistä lähtien. Murray Bookchin on väitteestä kuitenkin eri mieltä. Sekä Bookchin, että Abdullah Öcalan kirjassaan Beyond State, Power, and Violence (2023) osoittavat, että alkukantaisissa metsästäjä- ja keräilijäkulttuureissa ihmisiä määrittivät heidän jokapäiväiset roolinsa. Rooleja määritti yksilön sukupuoli, ikä, tieto sekä taito, ja ne kuvasivat yksilön vastuuta yhteisölle. Näitä rooleja ei määrittänyt hierarkiat, eivätkä ne olleet saaneet alkuaan ihmisten välisistä valtasuhteista. Selviytymisen ja olemassaolon kamppailuun liittyvät valtasuhteet eivät vallinneet ihmisten välillä, vaan ihmisen ja armottoman luonnon välillä. Resursseja kerättiin vain selviytymisen edellytykseksi ja jokainen ihminen oli samalla viivalla kamppailussa luonnon kanssa. Bookchin vahvistaa, että hierarkkisen yhteiskunnan ja valtasuhteiden muodostumisen prosessissa pelkästään ihminen ei tullut valtaa kohdistetuksi esineeksi, vaan koko luonto ja kaikki mitä se tarjosi ikään kuin siirtyi ihmisen hallinnan ja käskyn alle.
Kun luonto tuli osaksi ihmisen vallan kohdistumaa, myös kaikki sen sisältämät resurssit, eläimet ja ravinto tuli myös ihmisen omaisuudeksi. Liharuoka – ja myöhemmin sen tuotanto – tuli keskeiseksi osaksi sitä yhteiskuntaa, jossa ihminen aikaisemmin metsästi, kalasti, keräili ja viljeli pienimuotoisesti selviytyäkseen. Moderneissa länsimaissa liharuoka ja sen tuotanto nähdään myös suorastaan maskuliinisuuden sukupuolittuneena ilmentymänä. Valtasuhteet ja hierarkiat ovat rakentuneet ihmisen luontosuhteen kanssa lomittain siten, että ne ovat mahdollistaneet kehityksen vastaavaan suuntaan.
Veganismi kyseenalaistaa ihmisen valta-aseman eläimiin ja luontoon nähden sekä haastaa sukupuolen ja valtarakenteiden normeja. Veganismissa minimoidaan eläimille koituva kärsimys omilla elämäntavoilla, kuten välttämällä eläinperäisiä ainesosia sisältävien tuotteiden käyttämistä. Eläinperäisten tuotteiden kulutukseen linkittyy kulttuurisesti koodattuja merkityksiä, jotka voi liittää valtaa, kontrolliin ja voimaan. Veganismi ei ole pelkästään ruokavalio tai elämäntapa, vaan myös poliittinen ja kulttuurinen kannanotto, joka haastaa normatiivisia tapoja määritellä ihmisyyttä, sukupuolta ja valtaa. Veganismi tarkastelee paitsi ihmisten ja eläinten välisiä suhteita, myös ideologisia rakenteita, jotka ylläpitävät hierarkioita, sorron eri muotoja ja eriarvoisuutta.
Hegemoninen maskuliinisuus yhdistetään ruumiilliseen voimaan, dominaatioon ja kulutukseen – arvoihin, joita myös lihansyönnin kulttuuri heijastaa. Lihansyönti nähdään miehisen voiman ja hallinnan symbolina: lihaa syövä mies on kaikkiruokainen huippusaalistaja, joka asettuu ravintokejun huipulle. Sen sijaan, kasvipohjainen ruokavalio ja vegaanisuus yhdistetään usein feminiinisyyteen, hoivaviettiin, heikkouteen ja herkkyyteen. Tällaisia feminiinisyyteen ja naiseuteen liitettyjä ominaisuuksia ei arvosteta patriarkaalisessa yhteiskunnassamme yhtä paljon kuin maskuliinisuuteen liitettyjä ominaisuuksia. Näin ollen mies, joka on vegaani yhdistetään automaattisesti vegaaniutta stigmatisoiviin feminiinisiin piirteisiin ja voidaan nähdä jopa uhkana perinteiselle maskuliinisuudelle.
Maskuliinisuuden sosiaalista ja kulttuurista rakentumista voidaan tarkastella sukupuolen performatiivisuuden näkökulmasta. Sukupuolen performatiivisuus on filosofi Judith Butlerin luoma käsite, joka viittaa sukupuolen luonteeseen rakentua sosiaalisten käytäntöjen, odotusten ja toistojen kautta. (Karhu, 2020.) Miehisyyteen ja maskuliinisuuteen liitettyjä odotuksia ylläpidetään kulttuuristen ja yhteiskunnallisten esitysten avulla, ja jotta niitä voidaan lähteä muuttamaan, täytyy antaa tilaa uusille tavoille ilmentää maskuliinisuutta.
Tutkija Aavik (2024) on tarkastellut, miten maskuliinisuus rakentuu suhteessa lihansyöntiin ja millä tavoin vegaanisuus voi toimia hegemonisen maskuliinisuuden haastajana. Aavikin mukaan mies, joka on vegaani joutuu neuvottelemaan identiteetistään ja valinnoistaan normatiivisen maskuliinisuuden kentällä, sillä hän toisintaa maskuliinisuutta tavoilla, jotka eroavat perinteisestä maskuliinisuudesta. Esimerkiksi vegaanista ruokaa suosiva mies joutuu usein perustelemaan valintaansa sekä kohtaamaan pilkkaamista ja vähättelyä. Todistaakseen miehisen arvonsa lihansyönnin puute on usein korvattava toisilla maskuliinisuuden osoituksilla, kuten fyysisellä voimalla.
Veganismi tarjoaa mahdollisuuden maskuliinisuuden uudelleenmäärittelylle: sen sijaan, että maskuliinisuus perustuisi valtaan ja alistamiseen, se voidaan liittää myös kestävyyteen ja eettisyyteen. Tämän kaltainen uudelleenmäärittely kohtaa kuitenkin paljon vastarintaa, sillä se haastaa sukupuolittuneita normeja ja kulutustottumuksia. Lisäksi, vaikka veganismi voi haastaa – ja jopa purkaa – tiettyjä valtarakenteita, se ei automaattisesti uudelleen kirjoita hierarkkisia järjestelmiä ihmisten välillä tai suhteessa muihin eläimiin ja luontoon. Veganismi kuitenkin nostaa esiin ongelmakohtia liittyen muun muassa vallankäyttöön, kontrolliin, kehollisen koskemattomuuden rikkomiseen ja ihmiskeskeiseen maailmankuvaan.
Liharuokaa on aina syöty, ja se omaksutaan vankkana osana länsimaista ja perinteistä suomalaista ruokakulttuuria, vai onko näin sittenkään? Anniina Ljokkoin ja Liisa Kaskin kirjassa Perinnevegeä (2021) pysähtyvät saman kysymyksen äärelle. He toteavat teoksessa seuraavasti: “Juhlallisesti perinteeksi nimetty ilmiö kuvastaa usein pikemminkin nimeävän yhteisön nykyisiä arvoja kuin perinteen olemusta tai ruoan historiaa itsessään. Liharuoista on aikanaan tehty perinneruokia lihansyöntiä ihannoivassa yhteiskunnassa – ei siksi, että ne olisivat vuosisatojen kuluessa ilmentäneet tietyn alueen ruokakulttuuria enemmän kuin jotkin toiset, kasviperäiset ruoat.”
Ljokkoin ja Kaskin kirja suorastaan avartaa nykyihmisen ymmärrystä niistä vakiintuneista ajatusmalleista ja oletuksista, mitä olemme kehittäneet eläinperäisen ruoan kulttuurista ja historiasta. Nykyinen suomalainen ruokakulttuuri on muodostunut todella lyhyessä ajassa, noin viimeisen sadan, parinsadan vuoden aikana. Silti meidät on kasvatettu lapsesta saakka siihen, että lautaselle on aina kuulunut liha ja juomalasiin maito, ja että muu onkin toissijaista. Ljokkoi ja Kaski tuovat ilmi muun muassa myös sen, että esimerkiksi kauramaitoa on osattu valmistaa ja juoda niin kauan kuin ihmisellä on ollut kotieläimenä lehmä, sillä lehmät tuottivat maitoa vuodessa vain muutaman kuukauden ajan.
Kuten jo mainittu, veganismissa ei kuitenkaan ole ainoastaan kyse ruokavaliosta, vaan se liittyy laajempaan kriittiseen keskusteluun vallasta, normeista ja hierarkioista. Veganismi antaa alustan intersektionaaliselle tarkastelulle, jossa huomioidaan eläinoikeuksien, sukupuolen, valta-asetelmien ja sorron eri muotojen kietoutuminen yhteen yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa rakenteissa. Ekofeminismi ja kriittinen eläintutkimus linkittävät eläimiin kohdistuvan hyväksikäytön muihin sorron muotoihin, kuten rodullistamiseen ja misogyniaan. Eläinten, erityisesti tuotantoeläinten, kehot objektivoidaan ja alistetaan – minkä voi rinnastaa muun muassa feminiinisten ja rodullistettujen kehojen esineellistämiseen ja kontrollointiin patriarkaalisessa ja kapitalistisessa yhteiskunnassa.
Adams (2010) esittää teoksessaan The Sexual Politics of Meat, että eläinten hyväksikäyttö kietoutuu yhteen naisten alistamisen kanssa, sillä sekä naisten että eläinten kehoja objektivoidaan ja alistetaan miehiselle kulutukselle. Hänen mukaansa veganismi voi toimia vastarinnan muotona, joka purkaa hegemonisia normeja ja mahdollistaa nykyisten subjektiviteettiin liittyvien käsitysten dekonstruktion. Veganismi kyseenalaistaa käytännöt, jotka normalisoivat alistusta, esineellistämistä ja vallankäyttöä: toisten, ihmisten ja eläinten, kehojen hallinta ja hyödyntäminen ei ole luonnollinen tai oikeuttavissa oleva asia.
Ekofeministisen näkökulman valossa veganismi tarjoaa alustan itsestään selvänä pidettyjen asioiden opisoppimiselle sekä aktiiviselle normien ja hierarkioiden uudelleenmäärittelylle. Sen kautta voidaan ajatella uudelleen ihmisen suhdetta muihin eläimiin ja ympäristöön sekä muuttaa toimintatapoja kestävämmiksi ja eettisemmiksi. Maskuliinisuutta – tai ihmisyyttä – ei tarvitse rakentaa alistamisen, kontrolloimisen tai kulutuksen ympärille. Normit ja rakenteellisen käytännöt eivät ole valmiiksi määrättyjä, yläpuolelta annettuja ohjeita, vaan niitä meillä on mahdollisuus luoda uusia normeja omien arvojen ja valintojen kautta.
Lopuksi, voisimme vielä pohtia, millaisia tutkimusmahdollisuuksia ekofeminismin ja kulttuurintutkimuksen näkökulmat tarjoavat veganismin, sukupuolen ja hierarkioiden tarkastelun suhteen. Olisi mielenkiintoista tarkastella nykyajan kontekstissa, miten sukupuolittuneet ruokailutottumukset rakentuvat eri kulttuureissa, ja millä tavoin vegaaninen elämäntapa haastaa perinteisiä maskuliinisuuden malleja länsimaiden ulkopuolella. Kulttuurintutkimus tarjoaa keinoja analysoida aihetta muun muassa representaation, sosiaalisten diskurssien ja erilaisten arkielämän käytäntöjen näkökulmista. Aiheen tarkempi tutkiminen lisää ymmärrystä hierarkioiden ja sukupuolittuneisuuden kulttuurisidonnaisuudesta sekä tuo keinoja valta-asetelmien ja normien purkamiseen.
Kohti eettisempää yhteiseloa ja kestävämpää kuluttamista! <3
Lähteet:
Aavik, Kadri (2024): Men’s Veganism: a Pathway towards More Egalitarian Masculinities? Feminist Animal and Multispecies Studies: Critical Perspectives on Food and Eating, red. Kadri Aavik, Kuura Irni & Milla-Maria Joki. Critical Animal Studies, Volume: 6. Brill. E-kirja. s. 281-305. https://brill.com/display/title/64383.
Adams, C. J. (2010). The sexual politics of meat: A feminist-vegetarian critical theory (20th anniversary ed.). Continuum.
Bookchin, Murray (1982): The Ecology of Freedom: The Emergence and Dissolution of Hierarchy. Murray Bookchin.
Karhu, Sanna (2020) ”Moninainen mutta yhdenvertainen ihminen”, teoksessa Hänninen, Vilma ja Aaltola, Elisa (toim.) Ihminen kaleidoskoopissa Ihmiskäsitysten kirjoa tutkimassa, Helsinki: Gaudeamus, s. 243-316.
Ljokkoi, Anniina & Kaski, Liisa (2021) Perinnevegeä. SKS Kirjat.
Öcalan, Abdullah (2023) Beyond State, Power, and Violence: Hierarchical Statist Society: The Birth of Slave Society. PM Press.
Kirjoittaneet
Alisa Tilli ja Julia Toivanen