On se harvinaista että opiskelijalla on oikeesti hiihtoloma!
Meikä mandariini ei ollut neljän vuoden aikana kertaakaan eksynyt Kolille vaikka se onkin tuossa kivenheiton päässä, joten oli aika tehdä tähän asiaan muutos. Lietsoin seikkailuintoa ystäväpiirissä ja värväsin mukaani Kolille kolme upeeta tyyppiä: Taneli, Kata ja Peppi <3
Koli-päivän agenda oli seuraava:
- Reippaile kauniissa luonnossa
- Syö maistuvaa ruokaa ikkunapöydässä
- Ihaile taidetta ja inspiroidu
- Ole menemättä konkurssiin matkamuistomyymälässä
- Aja funikulaarilla alas JA ylös (Tanelin suurin toive)
- Pääse kotiin yhtenä palana
SPOILER ALERT, tämä oli suuri menestys
Päivä alkoi kello kahdeksalta aamulla, kun Peppi ja meikäläinen tarpoivat bussipysäkille… päästäksemme bussilla Joensuun linja-auto asemalle. Pitihän sitä säästää jalkoja hangessa harppomiseen! Tankkasimme hieman lisää aamupalaa ja ostimme vesipullot mukaan matkaan.
HIT: Lämmitetty panini: tried and true companion in times of need.
SHIT: Minihodari: makkarahengitys ei oo hot.
Otimme hyödyn irti PKO:n tarjouksesta jolla pääsimme Kolille bussilla vain eurolla! Bussi matka sujui mukavasti jutustellen ja fiilistellen sitä miten “tää tuntuu vähän ku ois ulkomaanmatkalla”.
Kun saavuimme Kolin luontokeskus Ukolle oli aika lähteä valloittamaan huippuja! Kokenut tarpoja Taneli oli meidän poppoon tour guide, näyttäen tietä eri huipuille. Matkan varrella törmättiin myös söpöihin koiriin ja pysähdyttiin hiljaisuuden temppelille pohtimaan sen kontroversiaalista olemassaoloa. Ei pitäis päästää kulttuurintutkijoita ihmisten ilmoille.
Luonnossa tarpominen on yksi juttu, hangessa makaaminen on toinen. Otin ilon irti luonnonrauhasta ja otin pitkälleen keskellä hankea hetkeksi, kuunnellen talvisen luonnon kohisevaa äänimaisemaa. Ohikulkeva äiti-tytär duo kysyikin et “pitääks soittaa 112” kun törmäsivät minuun, taisi sen verran omituinen näky olla 😀 Valitettavasti näkyvyys oli aika huono Pieliseen päin kun tarvoimme Kolin huipuilla. Pari kertaa vedettiin myös pyllymäkeä alas, kuitenkin varoen ettei tie ylös menisi pilalle.
HIT: Raikas ilma, kinokset, näkymät, liikkuminen, luonnon rauha.
SHIT: Näkyvyys, kylmyys, märkyys.
Reippailun jälkeen oli nälkä jo kasvanut siihen kondikseen että oli pakko käydä nauttimassa ravintolassa lasilliset viiniä ja kunnon lounas. Tuumasimme Pepin kanssa että kerran kun ollaan ravintolassa niin otetaan ilo irti. Kokeilimme makupala kokoelmaa, johon kuului porocarpaccio, katkarapuskagenia sekä maa-artisokkakeittoa. Allekirjoittanut ei ole katkaravun ystävä mutta tää skagen oli kyllä aivan upea makukokonaisuus! Poro suorastaan suli suussa ja maa-artisokkakeittoa olisi voinut olla kokonainen kulho kun se oli niin hyvää.
Syötiin sit kanssa isommat ateriat grillissä, pizzaa ja hampurilaisaterioita. Pizzan päällä oli varmaan kolme kokonaista valkosipulia! Naureskeltiin belugakrokettien nimelle. Kata ei syö muuta kuin “erityisen uhanalaisia eläimiä” ja on muuten sit vegaani. No ei nyt aivan. Ne kroketit oli varmaan päivän kaunein annos. Jälkkäriksi maistui vielä vadelmasorbetti. Aurinko rupesi myös paistamaan aterioinnin aikana ja saimme vihdoinkin kunnon näkymän Pielisen jäisestä pinnasta ja saarista.
HIT: Hyvä ruoka ja vielä parempi seura.
SHIT: Valkosipulihengitys: Piti metsästää purkkaa tai olla hengittämättä 🙂
Täysin vatsoin on hyvä aika mennä nauttimaan Luontokeskus Ukon taidenäyttelyistä. Maalis-huhtikuussa Ukon ilmaisnäyttelyihin kuuluu Sanna Hukkasen näyttely “Etnografin kiertävä kotimuseo” sekä Tiina Melingin “Karjalan mailla” taidenäyttely. Ihastelimme kovasti kummankin näyttelyn teoksia ja varsinkin Sanna Hukkasen näyttely herätti minussa kiinnostusta. Hukkasella onkin etnografinen matkakertomus sarjakuvateos joka olisi tarttunut mukaan jos ei olisi budjetti iskenyt vastaan. Kertomukset suomalais-ugrilaisesta maailmasta olivat ajatuksia herättäviä ja oli hauska lukea pieniä osasia sarjakuvasta itse näyttelyssä. Tiina Melingin taide oli myös vaikuttavaa ja värikästä, ihastelimme hänen teoksiaan pitkän tovin.
(Tässä linkki Hukkasen kotisivuille: https://www.sannahukkanen.com/ )
Kiertelimme näyttelyiden jälkeen matkamuistokauppaa ja mukaan tarttui kaikenlaista söpöä ja kiinnostavaa. Julisteita, postikortteja, sukat, magneetteja, palapeli, haalarimerkki, korvakorut… Mutta kukaan ei ainakaan myöntänyt menneensä konkurssiin joten another success!
HIT: Mielenkiintoiset näyttelyt ja matkamuistot!
SHIT: Valinnan vaikeus! Opiskelija budjetti!
Ja viimeinkin… Tanelin suurin toive: FUNIKULAARI AJELU!
Voisin heittäytyä lyyriseksi kuvaillakseni funikulaari kokemusta. Aurinko alkoi juuri laskemaan kun ajelimme funikulaarilla, ja näkymät olivat sen ansiosta kullatut ja lumi kimalteli puiden latvoilla. Usvaa nousi puiden lomasta ja se loi maagista tunnelmaa. Näkymä oli sen verran upea että ajelin funikulaarilla toistamiseen sillä välin kun matkakumppanini palasivat Ukko-Kolin huipulle ottamaan viimeiset kuvat auringonlaskusta.
HIT: Näkymät ja lämmitetty funikulaariajelu!
SHIT: —
Sitten olikin jo aika palata taas euron bussilla takaisin Joensuuhun. Kotimatkalla vallitsi tyytyväinen väsymys. Jutusteltiin päivän kohokohdista ja heitettiin Pepin kanssa ilmoille idea et tästä vois kirjoittaa blogipostauksen. Kotiin päästiin ilman tapaturmia ja seikkailun rikkaampina.
Tuo hiihtoloman keskiviikko oli loman kohokohta ja muisto jota lämpimin ajatuksin voi muistella vuosia myöhemmin, olen tästä varma. Suosittelenkin muita nefalaisia harkitsemaan talvista seikkailua Kolilla kun vain aika suosii. Kolilla löytyy päiväksi paljon muutakin tekemistä kuin lasketteleminen tai kylpylöiminen, vaikka tietenkin nämäkin halutaan kokea tulevaisuudessa 😉
Kirjoittanut: Ida Voutila
Valokuvat: Petriina Lahtinen